keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Molla kävi toimistossa



Ai mikä Molla?


Lappeen päiväkodin lapset ovat mukana Molla-hankkeessa

Molla (Media, osallisuus, lapsi) -hanke käynnistyi syyslukukauden aikana. Hanke saa rahoitusta Opetushallituksen oppimisympäristöjen kehittämisrahoituksesta. Tavoitteena on tuoda esiopetukseen sekä kaikenikäisille lapsille mediamaailma tutuksi turvallisessa ja osallistavassa ympäristössä.


Tänään Olivia ja Aada pysähtyivät kameroineen toimistossani. Nallet piipahtivat sylissäni ja tytöt otti meistä kuvan. Nyt minäkin pääsin mukaan Mollaan.

Mollan pajoissa lapset voi esim. ottaa kuvia leikkipaikoistaan ja päivän askareistaan, kertoa tarinoita animaation keinoin, tallentaa ja kuunnella omaa ja ympäristönsä ääniä, tehdä oman kirjan tai lehden ryhmäläistensä kanssa.

Oppimisympäristöön sijoitetut mediavälineet saavat lapsen tutkimaan maailmaansa uusin tavoin. Tärkeätä Mollan pajoissa on se, että lapsi saa ideoida ja osallistua itse tekemiseen ja samalla oppii jotain uutta.  Sosiaalisuus ja yhteisöllisyys korostuvat pajatoiminnassa yhdessä tehden. 

Mitähän Olivia ja Aada tekee ottamillaan kuvilla?

2 kommenttia:

  1. Hienoa! Onnittelut uuden blogin johdosta koko Lappeen päiväkodin väelle! Olette edelläkävijöitä! Hyvää jatkoa sosiaalisen median parissa :) Anne K-S

    VastaaPoista